Sivut

perjantai 13. toukokuuta 2016

Vappu meininkejä - unohtui julkaista

EDIT: Oon kirjoittanut tän postauksen viikko sit 6.5, mut näköjään oon unohtanut julkaista koko postauksen. Julkaisen sen nyt sellaisenaan kuinka sen silloin kirjoitin, vaikka hölmöltähän se näin jälkeen päin luettuna kuulostaa. Samapa tuo :)

Vapustakin on jo viikko, mutta tulen muutaman kuvan kera kertomaan siitä vielä vähän. Mun puhelin tosin hajosi tässä muutama päivä sitten ja samalla muutama aika ihana kuva, mut löytyi kamera kamerastakin jokunen. Mainitsin tässä postauksessa jo aiemmin, että vietämme Vapun ystävien kanssa, ostin kaksi siideriä ja puin Nellalle vappumekon päälle. Mummolassa tyttö sai sellaisen pyörivän vappuhärpäketikun, mikä maistui ilmeisesti hyvältä, koska oli suussa koko ajan. Illaksi, vasta klo 19 aikaan mentiin sinne meidän ystävien luo. Grillaus venyi aika myöhäiseksi, jonka vuoks oltiin loppujen lopuks kaikki niin nälkäisii apinoita, et ruoka ku tuli nenän eteen, kukaan ei enää puhunut mitään. Jokainen keskittyi olennaiseen. Nella nukkui hyvin makkarissa. Me pelattiin ja hengailtiin olkkarissa. Join yhden siiderin. Pojat saunoivat. Tytöt juorusivat. Nella heräs joskus klo 2 syömään, jonka jälkeen lähdettiin väsyneinä kotiin. Ihan sellanen perus kiva ilta. Ei mitään örvellystä, rento meininki ja hyvä seura. Mitä sitä muutakaan? Oikeesti mä oon niin onnellinen siitä, et vaikka meillä on muksu, niin voidaan silti nähdä ja tehdä kavereiden kanssa lähestulkoon kaikkea mitä ennenkin. Tuun onnelliseksi nimenomaan siitä, ettei meitä oo hylätty tai unohdettu mihinkään vaikka ollaankin nyt perhe.


Vappupäivä vietettiin mökillä Samin sukulaisten kanssa. Siivottiin se talven jäljiltä ja ai että mulla tuli ihan huippu kesäfiilis. Ilmat on kyllä suosinut ja lämmintä riittää. Nellakin pääsi ekaa kertaa mökille! Mut toi pukemispolitiikka, se on kyllä hankalaa...Ku ei osaa pukee itse itseään, ni mites sit toi muksu? Aurinko porottaa täysillä ja lämmittää, mut maa on vielä ihan kylmä. Mä pysyn koko ajan liikkeessä, mut Nella on paikoillaan. Jotenki tosi hankalaa. Oon kokenu viltit tosi hyvinä, ku ne lämmittää kivasti, mut on tarpeen tullen helppo ottaa pois. Jep jep joo. Ois jotenki tosi koomista laittaa arskat ja lippis päähän, mut villasukat jalkaan! Ei tästä oo kauaakaan, kun piti olla tosi hyvin päällä. Nyt tyttö hikoilee, jos on yhtään liikaa kerrastoa ja itse huitelen topissa. Tuntuu vaan niin hurjalta vähentää kerralla niin paljon? Tai sit oon vaan tottunut pukemaan niin hyvin, kun Nella syntyi talvella. En mä tiedä! Eiköhän se kultainen keskitie pikkuhiljaa taas löydy kun kelit lämpenee toivottavasti sit kans pysyvästi.


Sellaiset vappumeinigit siis meillä, enpä lähde enää näin parin viikon jälkeen kyselemään muiden kuulumisia näistä kekkereistä! Oi voi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti