torstai 24. maaliskuuta 2016

Vaippakakku ylläriksi ystävälle

Mun ystävä saa pian vauvan ♥ Ehkä tänään? Mahdollisesti huomenna? Joka tapauksessa melko varmasti nyt pääsiäis viikonloppuna. Toivottavasti. Laskettu aika meni viime viikon sunnuntaina ja nyt kaikki odottaa kuumeisesti, milloin pieni prinsessa päättää putkahtaa maailmaan. Pari viikkoa sit mä yllätin tän mun ihanan ystävän, leivoin juustokakun ja askartelin elämäni ensimmäisen vaippakakun! Kirjoitin vauvalle kirjeen sekä tein aikalahjakortteja. Sellaisia esimerkiksi, että vahdin lasta, kun äiti ja isi käy treffeillä, vien lapsen sirkukseen, vaihdan kakkavaipan, kummipäivä- kokopäivä. Eli tosiaan saan myös kunnian olla tän pienen ihanuuden kummitäti, saan ihan ikioman kummitytön. Tule jo pikku V! ♥ Nimi on siis kuulemma jo päätetty, mutta kaikilta toistaiseksi salassa. Saatiin vaan vihjeeksi etunimen eka kirjain. No mutta siis joka tapauksessa tulin hehkuttamaan tästä vaippakakusta. Sen tekeminen oli hirveen kivaa. Olisin voinu tehdä samalta istumalta vaikka toisenkin. Mulla ei ollut oikeen mitään ohjetta sen tekemiseen, muistelin vaan vähän niitä vaippakakkuja mitä itse omilla babyshowereilla sain ja miltä ne näytti ns. sisältä päin kun niitä purin kaappeihin.


Mun vaippakakkuun tuli kaksi pakettia 1 koon vaippoja, pahvia, talouspaperihylsy, kuumaliimaa, kumppareita, narua, sellofaania sekä oheiskamaa mielikuvituksen mukaan mitä nyt kakkuun vaan haluaa laittaa. Mun "lisukkeet" on lueteltu tossa yhdessä kuvassa. Leikkasin pahvista ympyrän, mihin liimasin hylsyn pystyyn. Tai siis kuumaliima olis ollut tähän hommaan hyvä, mä teippasin sen kun en jaksanut kaivaa enää sitä liimaa. Sit oikeestaan mulla ei ollut niitä kumppareitakaan, mut ne olis kans ollu superhyviä. Mulla oli vaan juuttinarua millä sidoin niitä vaippoja suunnilleen kolmen rykelmissä. Ja joka kerroksen jälkeen sidoin juuttinarulla vaipat kasaan. Väliin tungin näitä tutteja ja pulloja. Lopuksi tyrkkäsin pupun huipulle, koristenauhat ympärille ja sellofaanilla homma pakettiin. Helppoa, kivaa ja nopeaa!

EDIT: MARIA ON SAIRAALASSA. Tein postauksen aiemmin päivällä, mut muistin julkaista vasta nyt illalla ja nyt ne on sairaalassa! Mä en kestääääääää. Mun kummityttö syntyy viimeistään huomenna. Mun ihana ihana pieni pääsiäistipu ♥

4 kommenttia:

  1. IHANAAA SÄ SAAT SEN SUN PÄÄSIÄISTIPUS!:DD Superisti tsemppiä kummille ja tietty V:n perheelle!❤️

    VastaaPoista
  2. Ihana vaippakakku! :) Ja voi että teidän tyttö on sulonen <3

    VastaaPoista