Sivut

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

6 vuotta rakkautta

Meille tuli Samin kanssa viikko sitten täyteen kuusi vuotta yhdessäoloa. Kuusi vuotta sitten me löydettiin toisemme asuntolassa opiskellessamme eikä varmasti osattu ajatella vielä silloin mitä kaikkea me koetaankaan yhdessä. Tunne siitä, että tää on nyt jotain erilaista muihin suhteisiin verrattuna ja en osaa sanoin kuvailla miten hyvältä se tuntuu - fiilikset oli jotain niin käsittämättömön hienoa. Niin hienoa, että tiesin jo silloin Samin olevan se mun tyyppi. Hänen kanssaan haluan olla ja elää. Kokea ja mennä. Tehdä ja nähdä. Hänen kanssaan mä viihdyn ja hän saa mut joka päivä nauramaan. 

Eka puoli vuotta oli yhtä pilvilinnaa. Oltiin niin vastarakastuneita, etten edes kestä muistella. Kaikki oli vaan maailman ihaninta ja oltiin 24/7 yhdessä. Auta armias, jos oltiin vaikka viikonloppu erossa. Itkuhan siinä tuli hitto ikävästä. Mun ystävät joutu aika koville, kun en mistään muusta puhunutkaan kuin Samista. Joko olin Samin kanssa tai sitten puhuin siitä. Sami, Sami, Sami, Sami.....No sitten tuli tää "ovet paukkuu" vaihe. Ensimmäiset riidat. Ne tuntui maailmanlopulta. Aina yhtä helvetin pahalta. Kaks kovaäänistä teiniä kokeilee rajojaan. Jenna ja Sami 17 vee. Huh huh. Tuntui, että joka päivä oli jotain kinaa. Toinen piti saada suuttumaan ihan sinne räjähdyspisteeseen asti. Opittiin tuntemaan toisemme paremmin. Tiedettiin mistä toinen suuttuu ja missä menee raja. Vuoden jälkeen oli jo helpompi olla erossa viikonloppuja omien ystäviemme kanssa. Suhde oli vielä niin alussa, vaikka tietty luultiin, että tunnemme toisemme jo läpikotaisin, oltiinhan me jo riideltykin hei.

Tämä kuva otettiin vuosi sitten, kun juhlittiin meidän viidettä vuotta. Apua, ihan kuin se olisi ollut eilen! Parin viikon päästä tästä Nella sai alkunsa.

Sitten koitti mun valmistuminen ammattiin ja muutto kesäksi toiselle paikkakunnalle. Siinä kohtaa oli taas todella vaikea olla erossa (nähtiin vain viikonloppuisin), mutta kyllä se meni päivä kerrallaan. Kesän jälkeen muutto Lappeenrantaan Samin porukoiden nurkkiin. Mä tein erilaisia pätkätöitä ja Sami kävi vielä vikaa harjoittelua samassa työpaikassa missä tälläkin hetkellä työskentelee. Ja olipa muuten hitsin vaikeeta ottaa pari askelta taaksepäin ja muuttaa toisten nurkkiin. Oltiin kuitenkin molemmat jo muutettu pois kotoa asuntolaan ja tottakai seuraavaksi oli tarkoitus muuttaa yhteen vuokralle. Se vain vaati muutaman kuukauden bunkkaamisen Samin porukoilla, ennen kuin löydettiin kiva tilava vuokrayksiö keskustasta ja Sami valmistui. Noin kaks vuotta asuttiin vuokralla. Sinä aikana mä kävin duunissa ja Sami armeijassa. Armeijavuosi  meni suht kivuttomasti ja erossa olo ei tuntunut enää niin kamalalta. Ehkä jopa päinvastoin! Mä oikeen nautin, kun sain paljon omaa aikaa. Vauvakuumeilin ja Sami toppuutteli. Sain vakituisen työn ja aloin suunnitella hakevani uuteen kouluun. Vauvakuumeilin silti. Haaveiltiin koiranpennusta ja selailtiin miljoonia eri kenneleitä. Ne kaks vuotta meni super nopeasti. Hain, pääsin ja aloitin uuden koulun. Samaan aikaan ostettiin asunto ja kävin edelleen töissä. Löydettiin meille sopiva koiranpentu ja käytiin hakemassa se kotiin.  Alettiin kutsua meitä äidiksi ja isäksi ja leikittiin perhettä. Aloin vauvakuumeilla uudelleen. Sami toppuutteli edelleen. Ensin opinnot loppuun. Selvä. Kun opinnot olivat loppusuoralla, tehtiin positiivisen raskaustesti.  Valmistuin, sain uuden vakituisen työn ja ihmeteltiin pientä kasvavaa ihmistä mun masussa. Nella syntyi ja teki meistä virallisesti äidin ja isän.  Me oltiin nyt oikea perhe. EN KESTÄ MITEN ONNELLISEKSI SE MINUT TEKI. Nyt ollaan asuttu tässä omistusasunnossa myös reilu kaksi vuotta ja alkais olemaan taas aika siirtyä eteenpäin. Tällä hetkellä tähtäimessä olisi omakotitalo. Koti, missä meillä on oma piha. Koti, missä ei ole naapureita. Koti, missä Samilla on autotalli. Koti, mitä saadaan taas vähän rempata mieluiseksi, asettua ja ehkä tehdä lisää lapsiakin! 

Kolmen viikon päästä näistä kuvista, Nella syntyi ja mullisti meidän maailman!


Meidän kuuteen vuoteen on mahtunut paljon. Aluksi tosiaan se vastarakastuneisuus, sitten yleisesti parisuhteessa oleminen (kummallakaan ei pitkäaikaisia kokemuksia), toisen huomioon ottaminen. Se näkyi siis niinä riitoina ja rajojen kokeiluna. Täysi-ikäisyys ja baarit, omat autot ja lainoja. Yhteenmuutto, armeija, sopeutumista ja ikävää. Remppaa ja kompromisseja, ikioma koti, uusia lainoja ja paljon paljon rakkautta. Koira ja vastuuta. Pikkuperhe-elämää ja onnea. Ollaan kasvettu yhteen. Opittu paljon yhdessä. Koettu kaikki uudet aikuisuuden asiat yhdessä. Aivan kaikki. Enää vuosiin ei olla riidelty sen kummemmin tai ollaan opittu olemaan eri mieltä ns. riitelemättä. Meillä ei oo koskaan ollut mitään kriisejä, ei pettämistä, ei on/offia eikä olla ikinä edes harkittu eroavamme. Me ollaan Samin kanssa tosi samanlaisia, meillä on paljon omia juttuja ja viihdytään hyvin toistemme seurassa. Samin samat hölmöt jutut saa mut edelleen nauramaan.  Vaikka ollaankin oltu jo kuusi vuotta yhdessä ja käytännössä asuttu koko se aika myös yhdessä (meillä ei ollut koskaan mitään treffejä treffien perään- aloitusta, koska asuntola ja "yhteinen koti" alusta asti), väitän ettei siltikään tunneta toisiamme vielä kokonaan. Nyt on uusi sivu käännetty elämässä eikä me vielä tunneta toisiamme vanhempina. Opitaan taas koko ajan uutta ja ihmetellään tätä aikuisiksi kasvamista. Tällä hetkellä me tutustutaan toisiimme pikku vauvan vanhempina ja harjoitellaan elämään perheenä uusin vastuualuein. Tämä on juuri sitä mitä olen aina halunnut. Niin ihanaa. 

11 kommenttia: