Sivut

torstai 31. joulukuuta 2015

Vauvanvaatteet 50-56

Otin muutaman kuvan babyn pienimmistä vaatteista samalla, kun yks päivä siivosin vähän sen vaatekaappia. Mä oon ostanu ite tosi vähän mitään, kun ollaan saatu niin paljon niitä käytettynä lainaksi sekä ostettu käytettyjä edullisesti. Tänään meillä ollaan tasan 8 viikkosia ja edelleen käytetään näitä koon 50-56 vaatteita. Meil on ollu ihan ehdottomasti liian vähän viiskymppisiä, koska luultiin, et ne menee parissa viikossa pieneksi. Ja koska en jaksa pestä pyykkiä joka päivä, meil on käytetty jo viiskutosia hyvän aikaa. Aluksi hihat käärittynä ja housut kainaloissa, mut nykyään ovat ihan sopivia. Ristiäisissä baby on 9 viikkoinen ja ostin koon 56 mekon.


Mun mielestä meillä on ollut ihan sopivasti näitä vaatteita, kuvissa siis pelkät sisävaatteet. Tai oikeastaan yks kassillinen unohtui purkaa ja kuvata, mut suurin osa on kuitenkin tässä. Yökkärit, puolpotkarit, potkarit, haalarit, bodyt ja sukkikset. Nää kuvat ei oikeen anna oikeutta niille ihanimmille vaatteille, mut en millään jaksanut kuvailla näitä pienemmissä osissa. Hullun hommaa! Ollaan käytetty aikalailla kaikkia vaatteita, muutama poikamainen vaan unohtunut kaappiin. Eli jee onnistuin enkä ostanut liikaa  ♥

8 kommenttia:

  1. Mitä vaatteita kannattaa olla eniten? Onko teillä esim. bodyja, housuja monta kappaletta tiettyä kokoa? :) t. Ansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla laskettu mitään määriä, ollaan ostettu kassillisia kerrallaan just näistä fb kirppareilta :) mut puolpotkari+body yhdistelmää käytetään päivittäin. Housuissa kantsii sit olla se sukkaosuus kiinni siinä. Miten sen sanois oikein. Ku jos on vaan housut ja sukat, ni ne sukat pyörii jaloissa ja tippuu pois, ni nilkat vilkkuu ja varpaat palelee. Et kantsii enemmän ostaa housuja sukkien kanssa :D oon superhuono näis termeissä sori. Meil sattu olee melkein kaikki housut 56,mut ei haitannu, ku tyttö on pitkäjalkainen :D bodyt ei likaannu oikeestaan paljon yhtään. Eri asia tietty sit ku alkaa syömään soseita. Välil käytetään pari päivää samaa bodyä, kun ei tosiaan oo likainen. Joskus harvoin tulee puklua,gagii, maitoo tai pissaa, ni sit tietty menee parit bodyt ja housut päivässä. En tiedä oliks täst mitään apua :)

      Poista
    2. Kiitti vinkeistä! Meillä vaatteita vasta reilu pussillinen, joten olis aika alkaa jo hommaamaan :D On myös kaikki muu hommaamatta, kuten vaunut, sitteri, kaukalo yms. Onhan tässä vielä vähä vajaa kolme kuukautta.. Huomenna lähetään reissaamaan niin jospa jotain edellä mainittuja löytyis :) t. Ansu

      Poista
    3. Ette todellakaan oo mitenkään myöhässä noiden hommaamisten kanssa. Me hankittiin kaikki tosi myöhään, vähän ennen vauvan syntymää :) niin ja sukkikset on myös nyt talvella meillä in! Ku laittaa sukkikset ja housut ni silloin ei palele varpaat tai sukat pyöri jaloissa, vaikkei olisikaan sukallisia housuja :) ja koska käytetään jonkun verran mekkojakin, ni sukkikset on meillä tosi pidettyjä. Kantsii niitäkin muutamat hankkia tai toivoa vauvan syntymän jälkeen, kun kaikki kuitenkin haluaa tuoda jotain tullessaan ;)

      Poista
  2. Voi mitä ihanuuksia <3
    Tässä ihan tulee vauvakuume, vaikka toisen aika ei ole vielä hetkeensä. Nyt nautitaan esikoisesta ja annetaan hälle täysi huomio vielä ainakin puolentoista vuoden verran, ellei jopa kahden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii, pieniä söpöjä vaatteita <3 Niin, ei mekään heti perään toista haluta, mutta joskus sitten :)

      Poista
  3. Ihanii noi vikan kuvan potkarit ilman sukkia (sydänsilmiä!) mäki vähän huono noissa termeissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep <3 No ei kaikkien tarvi olla niissä hyviä, jätetään ne fiksummille :D

      Poista