perjantai 2. tammikuuta 2015

Vuosi 2014

Viime vuonna tapahtui paljon kaikkea kivaa. Saatiin remontti valmiiks, päästiin juhlimaan ekoja ihan ikioman kodin tupareita, oli polttareita, kesähäitä, synttäreitä ja kaikenmaailman juhlia pitkin vuotta, ostettiin koiranpentu, musta tuli kummitäti, kävin Ruotsissa, Virossa ja Norjassa, matkustin ylipäänsä Suomen sisällä joka kuukausi ihan älyttömästi, vietin paljon aikaa ystävieni kanssa, koin älyttömän upean Lapin ruskan, irtisanouduin vakituisesta työstäni ja stressi ja kaikki kiukkupylly päivät loppu sen myötä, shoppailin kaikki rahani, mun ja Samin parisuhde voi loistavasti ja kiireisen alkuvuoden jälkeen loppuvuosi oli ihanan rento sekä kaikinpuolin täydellinen.

Tammikuussa:

Juhlittiin 2014 vuoden vaihtumista pienellä kaveriporukalla, syöden, juoden, pelaillen ja ampuen raketteja. Juhlittiin myös työporukan kaa firman pikkujouluja, koska ennen joulua ei keretty. Ahkeroin hulluna töissä, koulussa ja rempassa. Päästiin muuttamaan meijän uuteen kämppään, vaik se olikin vielä vähän vaiheessa, mutta asuinkelvollinen silti. Äiti kävi Lappeenrannassa yökyläilee. Juhlistettiin mun ja Samin neljättä vuosipäivää elokuvissa ilmasilla leffalipuilla ja -herkuilla, jotka mun ystävä ylläriks toi. Käytiin ikeassa ostamas paaaaljon kaikkea kivaa uuteen kotiin. 



Helmikuussa:

Näin enemmän ystäviä, koska remontti oli ohi. Ahersin edelleen hulluna töissä ja koulussa. Juhlin Katrin burlesque synttäreillä Helsingissä ja käytin silloin ekaa kertaa punasta huulipunaa. Herkuttelin aika paljon. Kävin taas ikeassa. Juhlittiin meijän ekoja tupareita Lappeenrantalaisten kavereiden kanssa.



Maaliskuussa:

Sain Samilta naistenpäivänä ruusuja, suklaata ja mun lemppari jäätelöö. Vietettiin toisia tupareita ja kaikki mun ihanat ystävät jäi yöksi. Kävin Turussa moikkaamassa mun iskää ja kuutta sisarusta. Kävin Helsingissä moikkaa raskaana olevaa Taija ystävää ja näin myös serkun vauvan ensimmäistä kertaa. Vietettiin Samin synttäreitä Niko Kivelän stand up -keikalla, jonka liput ostin Samille lahjaksi. Ostettiin dolce gusto. Yritin käydä ahkerammin salilla. Käytiin mun työkaverin ja meijän poikaystävien kaa Saipan jännittäväs playoff pelissä.



Huhtikuussa:

Kävin salilla nyt enemmän. Tulin tosi kipeeks ja jouduin päivystykseen. Väänsin naama väärällä koulujuttuja. Fiilisteltiin lämpeneviä säitä avaten terassikauden ja herkuttelemalla puisto picnicillä. Käytiin moikkaa meijän uutta koiravauvaa ekaa kertaa ja matkan varrella kahviteltiin mun Riikka ystävän luona Lahdessa.Vietettiin kiva vappu Lappeenrantalaisten ystävien kanssa juhlimalla.



Toukokuussa:

Kävin kampaajalla sadan vuoden jälkeen. Olin motocross tapahtumassa ensiapujoukkoina (koulujuttu) ja mua pelotti, koska ne ajo parin metrin päässä musta ja kaatuili koko ajan. Oltiin Tarun kaa epävarmoja meijän ensiaputaidoista. Juhlittiin mun Suvi ystävän polttareita Lahdessa. Käytiin hakee Jade kotiin Kankaanpäästä. Taija tuli pallomahan kanssa yökkikylään.



Kesäkuussa:

Elettiin aika paljon Jaden mukaan, ihmeteltiin sen kasvua ja moni kävikin sitä meillä moikkaamassa. Oltiin tosi paljon mökillä. Juhlittiin Suvin häitä. Pidin 2 viikkoa kesälomaa. Kiertoristeilin mun ihanan Maria ystävän kaa Helsinki-Tukholma-Tallinna-Helsinki välillä. Vietettiin juhannus rauhallisesti mökillä Samin ja Jaden kaa ja mun kummipoika päätti silloin tupsahtaa maailmaan. Viikon sisällä synnytyksestä hyppäsin junaan ja menin moikkaa pikkusta Tuusulaan. Kävin vähän maalailemassa ja tienaamassa taskurahaa. Juhlittiin Riikan synttäreitä Lahdessa.


Heinäkuussa:

Meijän talon vieressä oli sirkus muutaman päivän ja käytiinkin Jaden kaa ihmettelemässä kovia ääniä, ihmispaljoutta ja heppoja. Laura tuli porvoosta meille viikonlopuksi. Otettii aurinkoo, fiilisteltiin sen tulevii häitä, käytii sovittaa hääpukuja, Laura söi ekaa kertaa vedyn vai atomin, en muista kumman se otti ja käytii hiekkalinnoilla. Hikoilin töissä, ku meil ei toiminu ilmastointi. Vippeilin rakuunarokissa. Mökkeiltiin paljon. Rusketuin. Söin monena aamuna aamupalan ulkona Jaden tepsutellessa vapaana nurmikolla. Taija tuli Eetun kaa taas yökkikylään. Syötiin grilliruokaa.

Elokuussa:

Haikeilin Jaden kasvaneen liian nopeesti. Maalauskeikkailin jälleen ja tienasin lisää taskurahaa. Äiti tuli meille yökyläilee sen lomalla. Ostettiin uus hieno grilli. Mä kävin Loviisassa äitin luona. Menin yökyläilee Melissan luo Helsinkiin, käytiin korkeesaares ja nautittii viimisistä loppukesän auringonsäteistä. Yökyläilin myös Tuusulassa Taijan ja Eetun luona. Söin paljon ulkona. Koulu alko taas ja kesä meni liian nopeesti. Riikka yökyläili meillä muutaman yön ja leivottiin pullaa. Prätkäiltiin Samin kaa. Sylikummeilin Eetun ristiäisissä.



Syyskuussa:

Tehtiin turisti päiväreissu Samin äitin, tädin, siskon ja samin kaa loviisaan moikkaa mun äitiä. Koirapuistoilin paljon Jaden kaa. Vietin toiset kesälomaviikot mun koulun etäviikoilla ja lähettii saariselälle kattoo ruskaa. Käytiin myös Norjassa. Täytin 22 vuotta ja leivoin kakun. Kävin naisten illassa monen muun ihanan naisen kanssa.



Lokakuussa:

Vähensin mun töitä ja panostin enemmän kouluun. Kävin Loviisassa äitin luona ja Lotta ystävä teki mulle ekat ja vikat geelikynnet. Shoppailin paljon. Söin edelleen usein ulkona. Yökyläilin Lauran luona Porvoossa. Kävin yökyläilee myös Melissalla siel Helsingissä ja Taijan ja Eetun luona Tuusulassa. Fiilistelin syksyy ja aloin polttelee kynttilöitä. Taija, sen miesystävä ja Eetu tuli meille useemmaks yöks loppukuusta. Juhlittiin Halloweenia kaveriporukalla.



Marraskuussa:

Ensilumi tuli ja meni. Lumet tuli uudestaan ja suli pois. Entten tentten... Olin ihan kypsä mun työpaikkaan. Tein paljon kuralenkkejä Jaden kanssa. Aloin virkkaamaan. Kävin maalauskeikkailee Samin kaa. Melissa tuli meille pariks yöks ja tehtiin piparkakkutalo.



Joulukuussa:

Fiilistelin joulua ja kaivoin joulukoristeet esiin. Irtisanouduin mun työpaikasta. Koulusta alko joululoma. Kävin yökyläilee Riikan luona Lahdessa pari yötä, jonka jälkeen hyppäsin varmaan sadannen kerran vr:n kyytiin tänä vuonna ja menin ylläri pylläri Taijan ja Eetun luokse Tuusulaan. Ens kerralla ne onkin jo muuttanu toiseen kaupunkiin, joten täytyy vaihtaa vähän reittejä. Jouluks ajettiin sinne Tampereelle Samin ja Jaden kaa. 







Uus vuos vietettiin kotona ja kutsuttiin Lappeenrannan kaverit meille. Pelailtiin lautapelejä, valettiin tinan sijasta sokeria, käytiin satamassa kattoo ilotulitukset, fiilisteltiin tähtisädetikkujen kanssa, esitettiin 2015 vuodelle toivomukset ringissä äänettömästi eikä Jade pelänny raketteja. Olihan se ihmeissään, mut ei juossu karkuun täristen. Juhlittiin aamun pikkutunneille asti. Vuosi vaihtui kivasti.

4 kommenttia:

  1. Sulla on ollut tosi vauhdikas vuosi! :D Ja vau mitä kuvia <3 Tulee hirvee ikävä kesää kun kattoo näitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä joo :) mut onhan sullakin tapahtunu vaik mitä! Kesä on kivoin, mullaki tulee... :(

      Poista
    2. No on joo mut ei niit kaikkii juttui muista ellei tee just tällästä ^ :D
      Kesä on kiva, ötökät ei! :<

      Poista
    3. Ei todellakaan. Varsinki ku mullaki on maailman huonoin muisti. Mun oli ihan sen tähden pakko koota vähän muistoja viime vuodelta, et voin jatkossa luntata täältä ;)

      Poista