keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Tavallista arkee

Huom. nyt tuliki piiiiitkä teksti, sormet naputteli minkä kerkes ja ajatukset vaan tulvi mun päästä. Jaksaakohan kukaan edes lukee loppuun asti...en ainakaan pakota. Alla oleva teksti kuvaa mun koko mennyttä vuotta, sen tuomaa stressiä ja ajatuksia.


Mul on jotenki tosi hyvä olla. Sellanen rauhallinen olo, hmmmm. Mitenköhän voisin kuvailla mun fiiliksen niin, et se välittyis sinne ruudun toiselle puolellekin. Tää postaus menee varmaan nyt jonkin asteen syvälliseks pohdiskeluks, mut mä yritän ainaki selittää miltä musta tuntuu.
Olisin viel kaks viikkoo sit sanonu, et mikään ei oo ainakaa sen kummemmin muuttunu, mut nyt tiedän kertoo, et oikeestaan ihan kaikki on muuttunu. En oo varmaan täysin sisäistäny, et oon koko viimisen vuoden, alkaen siis syksystä 2013, stressannu miljoonista päällekäin tapahtuneista asioista. Aina eläessä jotain tiettyy hetkee, en tiedosta just siin tilanteessa stressaavani, koska enhän mä nyt stressaa mistään. Vaik kaverit ja perhe sanoiskin, et pitää ottaa rauhallisesti, nii en jotenki ymmärrä sellasta hössötystä. Mä tykkään mennä ja tehä ja huidella. Sanoo, ajatella, toimia. Elää hetkessä. Auttaa. En osaa jollain tietyl taval pysähtyy ja miettiä. Suunnitella. Miettii erilaisii vaihoehtoja. Mä jotenki vaan meen ja teen ja pidän siitä. 



Mä oikeesti tykkään kiireestä ja siitä, et ympärillä tapahtuu. Mua ei ahdista ostoskeskukset tai ihmispaljous- vaan mä tykkään esimerkiks vaik istuu alas ja katella vaan ihmisii. Muiden kiirettä. Juoksuaskeleita, naurua, kiukuttelua. Katella sillee taka-alalta huomaamattomasti. Stalkkeroida. Haluisin oikeesti valokuvata sitä, mut se olis outoo. Ois siistii saada ikuistettuu sellaset hetket, mitä ei normaalisti tulis kuvattuu tai ajateltuu sen enempää, mut asioita mitä tapahtuu silti päivittäin. Esimerkiks, ku joku juoksee just lähtevään junaan hirveen kassimäärän kanssa, sult tippuu kahvilajonossa lompakko ja koko sisältö levii lattialle vaik olis just sun vuoro maksaa tai jonotat tylsistyneenä vaatekaupan sovituskoppeihin ja yrität kuikuilla, et eiks jostain jo vapautuis joku koppi, ku ei jaksais vaan seisoskella ja odottaa. Tai siis yritän epätoivosesti näillä esimerkeillä havainnollistaa, et haluisin saada vangittuu ne tunnetilat, ilmeet ja asennot. Niist sais niin upeita kuvii. Ja sit todellisuudessa mä en osaa ees valokuvata enkä ikinä sais varmaan niin hienoja otoksii mitä mun pään sisällä kuvittelen. Mut silti se olis must kivaa ja erilaista. Osaisimpa. Käyn varmaa viel joskus hamassa tulevaisuudessa jonkun valokuvaus kurssin. Viimeistään eläkkeellä. Se ois taas yks asia siihen mitä haluan tehdä ennen kuolemaani. Oppia valokuvaamaan. Ai oisko vähän siistii toimii valokuvaaja jossain häissä?!! Ehkä joskus...mut joo ei mun ollu tarkotus lähtee täst valokuvaamisesta höpöttää vaan siit mun hyvästä olosta.

Palataan siihen stressiin tai tän hetkiseen stressittömään elämäntilanteeseen. Mä nimittäin oivalsin vast nyt, ku eletää ihan tavallista arkee, et kaikki on niin hyvin. Tuntuu, et oon vuoden ajan ollu koko ajan yhen askeleen jäljessä kaikis asioissa. Ku oon koulussa, mietin et mun pitää tunnin pääst olla töissä. Ku oon töissä, mietin et viel illalla pitää tehä joku rästiin jääny kouluhomma enkä kerkee taaskaan nukkua paljon mitään, ku aamulla aikanen herätys. Ku oon kotona, mietin maalaanko, tapetoinko vai etinkö ideoita. Ku oon K-raudassa ostamas laattoja, mietin katoinko nyt tarpeeks vaihtoehtoja. Osaanko valita oikein? Ku oon koulusta etäviikolla, mietin mis järjestyksessä teen tehtävät, duunin ja rempan. Puhelin huutaa ja kaverit soittelee kuulumisia. Sovin treffejä, kaikki on hyvin. Pidän sosiaalisii suhteita yllä. Ku oon kavereiden kaa, mietin et pitäis oikeesti olla kittaamas seinii, et pääsisin viimisen kerran hiomaan ne ennen pohjamaalii. Ajatukset on aina muualla. Ku laitan asioita ns. tärkeysjärjestykseen en tiiä mikä tulee ensin. Koulu, työt, remppa vai ystävät. Entä parisuhde? Kaikki on yhtä tärkeitä just siinä hetkessä. Haluun pitää kaiken balanssissa. Meen ja teen eikä aikaa jää stressaamiselle. Vaikka oikeesti stressaan koko ajan tiedostamatta sitä.



Okei valitsen rempan ekana, koska vanhan asunnon vuokrasoppari loppuu. Se on kiireellisin. Mut se menee siis vapaa-ajasta. Koulu ja työ kulkee koko ajan mukana. Normaalistihan mun päivät meni melkein puol vuotta niin, et meen kouluun, sit joko töihin tai remppaamaan. Vein kouluhommia töihin, et voin töiden jälkeen viel rempata. Tai etäviikoilla alotan ajoissa remppaamaan ja sit meen töihin. Entä ne miljoonat kouluhommat, mitkä on nimenomaan tarkotettu just etäviikolle. Hirveesti kaikkia ryhmätöitä. Pitää yrittää sopia tapaamisia, mikä käy kaikille. Jokaisella kuitenki ku on omat menot ja erilainen elämä. Pitää osata joustaa ja tulla vastaan. Päivät on kuitenkin sovittava, asiat on hoidettava. Ai että mä vihasin niit viikkoja aikasemmin sovittuja treffejä, koska en ikinä voinu ees tietää seuraavan päivän järjestystä. Unohdin monesti kavereidenki kans sovitut treffit vaik mä just vihaan ihmisiä, jotka ei pidä lupauksiansa. Mä olinki yht'äkkii muuttumas sellaseks. Herää pahvi. Olin niiin nolona ja todella pahoillani. En voinu jotenki käsittää, et mä mokaan. Vaik ainahan mul on ollu huono muisti. Siks en varmaan tykkääkään sopii mitään kovin pitkälle. 

Se oli sellasta oravanpyörää. Mut ikinä se ei tuntunu mitenkään pahalta tai ylitsepääsemättömän vaikeelta. Se oli normaalia silloin. Vaik olinhan mä nyt ihan hemmetin väsyny. Tykkään päikkäreistä, mut ne ei todellakaan ollu mahdollisia. Ihan vihoviiminen vaihtoehto, ku eihän sellasii olis missään vaiheessa ees kerenny ottaa. Pelkkää ajanhukkaa. Pitää olla tehokas. No mulla ei ainakaan ollu tylsää.

Nyt kaikki on toisin. Vuos sitten ostettiin tää meijän asunto, täysin samaan aikaa alotin koulun ja tein viel paljon työvuoroja. Pidin myös omasta mielestäni hyvin yhteyttä mun ystäviin ja perheeseen. Saman syksyn ja alkutalven aikana saatiin remppa valmiiks. Pikkuhiljaa siitä lähtien ollaan sisustettu meijän kotia ja asetuttu. Vähensin työvuoroja, koska oli pakko, Tulorajojen, kelan tukien ja koulun takia. Tuli kesä ja koulusta kuukauden loma. Tuli taas paljon työvuoroja ja tuttaville maalauskeikkoja. Kesä meni hujauksessa ohi. Töitä tehdessä. Maalauskeikat jatku viel tähän syksyyn, työvuorot väheni taas, tulorajat paukkuu melkein yli. Tällee loppuvuodesta mun työnteko on aika rajotettua, olin tehny alkuvuodesta ja kesästä liikaa. Koulu ja ystävät kulkee edelleen matkassa mukana. Niinä harvoina viikonloppuina tai arkivapaina, jos sattu kaks vapaata peräkkäin, ostin junaliput ja vaihdoin maisemaa. Menin moikkaa mun ystävii ja sukulaisii, koska suurin osa asuu eri paikkakunnalla ku mä. 



Voitte varmaan kuvitella, ettei mul ollu kauheesti aikaa käydä salilla tai ryhmäliikunnoissa. Ne kun oli mun joka päivästä arkee ennen viime syksyy. Terveellinen ruokavalioki jäi, ku aina piti saada jotai nopeesti ja just nyt. Monesti tajus, ettei oo syöny viimiseen kaheksaan tuntiin, ku alko heikottaa. Aiemmin pystyin just ja just olla neljä tuntii syömättä, hyvä etten pyörtyny. Nyt muutaman lisäkilon keränneenä motivaatio on aika syvällä. Tai kivemmin sanottuna hakusessa.

Viimisenä henkäyksenä, ku työharjottelu ja ainaiset illasta aamuun vuorotki on nyt takanapäin, mä voin hyvin. Mulla on aikaa. Ei remppaa, ei maalaukeikkoja muille, ei kiirettä. Rajoitetusti töitä, paljon aikaa ystäville. Voin keskittyä kouluun. Parisuhde voi loistavasti. Ollaan puhuttu paljon lähiaikoina. Viel hetki sit mun pään sisällä oli pyörremyrsky, mut nyt on hyvä. Ja mä oon muka koko ajan väittäny voivani hyvin stressaamatta asioista. Helppo olla jälkiviisas, mut en aio enää pitkiin aikoihin buukata mun kalenterii täpötäyteen. Mähän pidänkin vaan olemisesta. Nytki mä oon vaan ollu täs sohvalla ja kirjottanu teille kaikessa rauhassa mun syvällisii pohdintoja.

Mä hymyilen. Oon jollain tapaa niin onnellinen. Nyt meen Jaden kaa lenkille ja sit keitän teetä. Mulla ei oo kiire mihinkään. Niiiiin outoa, niin uutta, niin ihanaa.


8 kommenttia:

  1. Tääkin kirjotus tais olla enemmän ku paikallaan! :) Hyvä, että purkasit ajatukses ja että nyt sun on paljon helpompi hengittää! <3 Sitä ei tosiaan itse hetkellä huomaa, missä härdellissä sitä pyöriikään! Älä huoli muutamasta kilosta, mää sain 6 takasin. Sanotaanko, että hyvin pohjalla, mutta joka viikko ylempänä! ;) Kyllä tää tästä! <3 Ihanaa syksyä ja arkipäiviä sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti oli :) Kirjottaminen on oikeesti niin terapeuttista ja vasta kun asiat sanoo ns. ääneen, ni ne ymmärtää iteki paremmin. En ihan tosissaan tajunnu, et koko viime vuos on ollu ihan hulabaloota. Emma, mun muutama kilo on myös 6 KILOA. Tiedän täysin miltä susta tuntuu. Mut niinkuin sanoit, kyllä tää tästä <3 Syksy on ihana, kivoja arkipäiviä ja nyt tulevaa viikonloppua sulle myös!

      Poista
  2. huhhuh sulla on kyllä ollu ihan törkeesti kaikkea! mä oisin varmaa ollu hiukseton stressi raunio jos mun olis noin paljon pitäny tehä hommia koko aja :D mutta ihanaa et nyt voit vähän hengähtää ja olla vaan, opettele nauttimaan siitä <3
    ja siis toi teiän koiruus on nin uskomattoman sulonen !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiii, onneks oon silleen aika huolimaton huithapeli. En tiiä kans oisko mistään tullu mitään, jos olisin stressaaja-tyyppiä. Mut kyl sitä nyt huomaa, kuinka paljon on joutunu koko ajan miettii et kaikki järjestyy ja menee hyvin. Vihaan aikatauluja, mut sellasta se on ollu tosiaan kaikki nää kuukaudet :D Kiitos kivasta kommentista, mä kyllä niin nautin <3 Jade on suloinen, pieni rakas lapseni.

      Poista
  3. Mulla on kiire. Viistoista minsaa aikaa laittautua, mut mun oli vaan pakko saada luettuu tää kirjoitus. Ehkä eniten mun huomion sai alussa oleva tummennettu teksti. Voin aika paljolti samaistua sun kirjotuksiin. Musta tuntuu, et mä elän nyt sitä kiireistä aikaa. Oppisopimuskoulutus (työ, koulu, tehtävät) ja asuntojärjestelyt. Näiden lisäksi haluis kuitenkin pitää parisuhdetta ja ystävyyssuhteita yllä. Eilen soittelin mun ystäville, toinen on muuttamassa ja toinen ostanut uuden auton. Apua. Mähän oon ollut aina se joka on tienny noista asioista heti, mutta nyt kuulen niistä viiveellä.. Oonko mä oikeesti niin kiireinen, etten kertakaikkiaan saa tätä palettia pysyyn kasassa. Toivon todella, että saisin mun koulutehtäviä tehtyy niin, ettei mun tarviis niihin kuluttaa enää aikaa ja päästäis muuttaan äkkii omaan asuntoon, jotta senkin stressaaminen loppuis. Mä kun osaan niin mainiosti tän stressaamisen jalon taidon, pahus. Voisin kirjottaa vaikka kuin pitkästi, mutta nyt mun on oikeesti mentävä. Hyvä kirjoitus!! Sai ainakin mun ajatukset heräämään.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa mikä kommentti! <3 Luin ja julkasin sen puhelimella koulussa, mut nyt luin sen vielä uudestaan ajatuksen kanssa kotona. Ymmärrät siis täysin miltä musta on tuntunu tai millasta se on ku pitäis olla joka paikassa samaan aikaan koko ajan. Mä ainaki niin ymmärrän sun fiiliksen ja turhautumisen. Eiks tunnukki pahalta, ku ei ensimmäisenä kuulekaan niitä kavereiden kuulumisia? Se pistää ajattelemaan. Mustaki tuntu niiiiiin pahalta, ku jouduin kerta toisensa jälkeen vastaa puhelimeen ja sanoo "Käyks jos mä soitan sulle vähän myöhemmin, nyt on aika kiire." Sit ku alko tulla puheluiden sijaan viestejä, et "soita kun kerkeet, jos sulla on aikaa.", ni aloin melkein itkemään. Miten mulla ei mukaa oo helvetti aikaa kuunella ja vaihtaa kavereiden kuulumisia ees puhelimitse. Tsemppiä sulle ihan kamalasti koulun ja töiden suhteen. Ne koulutehtävät vie vaan harmittavan paljon aikaa :/ Ja täs vaihees mun on jotenki tosi tyhmä sanoo, et yritä olla stressaamatta ja tee vaik aikatauluja tai laita päivämääriä ylös milloin pitää minkäki asian olla tehty. Mut sanoin silti, koska mäki yritin. Ja lauseet: "kaikki on vaan väliaikaista" ja "kohta helpottaa" ei auta nyt just siinä tilanteessa. Ne ei niinku tunnu missään, ehkä snadisti tsemmaa tai sit pistää vaa ärsyttämään :D Kiva jos mun ajatukset herätti sussa tunteita, mut toivottavasti kerkesit ajoissa sinne minne olit menossakin, hih ;)

      Poista
    2. Luin tän sun vastauksen ja taas mun pitäis olla menossa..... :D puolentunnin päästä alkaa työt, hitto!

      Poista