Sivut

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Epäonnistunut "elämäntaparemontti"

Mä tein sen. Mä kävin salilla! Viime kerrasta on niin kauan, etten edes muista. Mut en yhtään puolustele mitään. Tiedän tasan tarkkaan mistä nää huolella kerrytetyt kilot on tullu. Roskaruokaa kerran viikossa, suklaata joka kauppareissulta, epäsäännöllinen ruokailurytmi ja liikunta niin minimaalista ku se vaan voi olla. Mitä sitä selittelemään tai hienostelemaan. Se on fakta ja mä oon siitä aika surullinen. Tai ennemminki pettyny itseeni. MIKSI oon ollu niin typerä, oi miksi....?

Alun mä ymmärrän, ne ekat kolme kuukautta. En kerenny koulun, duunin ja rempan takii. Annan sen itelleni anteeks, koska sen mä ihan tosissani ymmärrän. Jos te ette, niin oon avautunu siitä tässä postauksessa, klik. Viel seuraavat pari kuukautta oli aika hektisii ja erittäin työntäyteisii, joten ymmärrän jollain tapaa senkin. Mut enää hyvin vähän, koska mul ois ollu jo aikaa ees kahteen kertaan viikossa. Kävin salilla vaan epäsäännöllisesti, siis hyvin hyvin vähän. Välillä lenkillä, välillä salilla. Se ku ei ollu enää ollu niin moneen kuukauteen sitä normaali arkee, ni ei tullu niin helposti lähettyy. Syöminenki lipsu epäterveellisemmäks pikkuhiljaa. Ku ei liiku, ni ei samalla tavalla ees välitä mitä suuhun laittaa. Tai välittää, mut ei välitä.

Hups, onki menny puol vuotta koko terveellisemmäst elämästä. Puol vuotta ihan tosta noin vaan. Vituttaa. Sit me hankittiin koiranpentu ihan kesän alussa. Kaikki ylimääränen aika koulun ja töiden jälkeen meni sitä ihastellessa ja kouluttaessa. Hittoon salit, pelkkä ajatuskin sai mut niin vihaseks. Vihaseks siis itelleni. Ajattelin, et se hyvä fiilis ja motivaatio tulee sit ajallaan. Sit ku must tuntuu siltä. Koko kesäkin meni töissä ja töissä ja no tiedättehän? Vapaa-aika Jaden kaa, Samin kaa tai reissatessa. Ei jotenki YHTÄÄN ees ajatellu mitään salia. Myönnän sen. Välillä vaan tuli tosi pettyny ja surullinen olo, mut annoin vaan olla. Luovutin. Ku Jade kasvo, aloin lenkkeilee sen kans pikkuhiljaa ja siit tuli tosi kiva fiilis. Ku kesä loppu, väheni työtkin huomattavasti. Mä ku oon siis käytännössä aina ollu töissä. Jäin monilt synttäreilt ja yhteisilt kivoilt jutuilt monesti pois, koska hei mä olin töissä. Seki alko vituttaa. Tuntu, etten mitää muuta teekkään. Kävin kesällä ehkä kerran salilla. En vaan yksinkertasesti jaksanu.

Nyt syksyllä, karkeesti sanottuna vuoden tauon jälkeen (koska en laske niit epäsäännöllisii kertoi ollenkaan) oon valmis panostamaan taas liikuntaan ja säännölliseen ateriarytmiin. Avauduin samaisessa postauksessa, minkä tossa ylempänä linkitin, myös siitä hyvästä fiiliksestä mikä mul nyt on. En ala kertaamaan tässä nyt niitä asioita miks näin on, mut huonolla työpaikallakin on ollu hemmetin iso osa mun jaksamiseen. Sen tajuu tällee jälkeenpäin, ku siel ei vietä enää ku murto-osan siitä ajasta mitä ennen. 
Eilen päätin, et tänään meen salille ja menin. Sain kaverin mukaan, mikä oli kyl tosi hyvä juttu. Heti oli paljo helpompi ja turvallisempi lähtee. Olin kuitenki ihan eksyksissä kaikkien painojen, laitteiden ja liikeratojen kaa. Tiesin myös, et mun kuntokin on ihan nollissa, mut jos näin saa sanoo, ni onneks mun kaverikaa ei ollu ollu salil pitkään aikaan ni säädettiin siel yhessä ku mitkäki vasta-alkajat, hahah. Mut nyt ihan totta mun pitää tehä joku suunnitelma, joku toimiva plääni ja tavotteet, et pääsen taas alkuun. Mulle ei tullu mitään JEE VITSIT TÄÄ OLI TOSI KIVAA, EN MUISTANU ET SALIN JÄLKEEN TULEE NÄIN HYVÄ OLO - fiilistä, mut sain sentään itteeni niskasta kiinni ja menin sinne. Ylitin mukavuusalueen ja aion jatkossa pakottaa itteni salille. Kyllä, pakottaa, koska näköjään sinne meneminen on alussa niin hiton vaikeeta. Mut parin-kolmen viikon jälkeen varmasti jo huomattavasti helpompaa. Toivottavasti. Ainakin tää halu lähtee nyt rehellisesti omasta päätöksestä ja kyllähän mä nyt hemmetti kaipaan sitä mahtavaa fiilistä minkä siitä liikunnasta saa. Ja on tää peilikuva, kiristyneet vaatteet ja levinny takapuolikin alkanu ahdistaa ihan todella.

Nyt laadin sen suunnitelman ja välitavotteet. Eka tavote kuukauden päähän, toinen Jouluun. Tästä se taas lähtee, pikkuhiljaa. Jes! Ja voi että mä oon odottanu tätä päivää, ku näin päätän. Eka kuukaus tulee todennäkösesti olee tosi vaikee, mut infoon sit miten oon onnistunu ja millasia tavoitteita oon laatinu. Oujee, ihanaa <3

12 kommenttia:

  1. Alotetaanko yhdessä? Olis vaan niin paljon helmpompaa alottaa nollasta jonku toisen kanssa.. Mulla on kans terveet elämäntavat jääneet jonnekki huitsin nevadaan.. ja painokin noussut huomaamatta siinä sivussa. Olis pitäny jo hälytyskellot soida kun aina puntarilla käynnin jälkeen kilo tullu lisää.. :( Jännä, ettei sitä tervettä elämäntapaa voi pitää ihan itsestäänselvyytenä. Miks se pitää aina alottaa uudestaan ja uudestaan! Ärsyttävää. Siirrän aina vaan seuraavaan päivään alottamista.. Nytkin oon siirtäny ens viikon torstaille (kaupantekopäivä -> muutto omaan asuntoon). On se niin hiton vaikeeta alottaa.. ÄH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä niin tiedän :) No nii-i, mäkään en tehny asialle mitään vaik vaa'an lukema vaan nous. En pitkiin aikoihin ees käyny koko härvelissä, mut sit ku jaden painoo piti tarkkailla, ni oli pakko punnita ittensäkin. Ku mittasin sen painon aina niin et minä+jade sylissä miinus oma paino. Mut joo, pitää vaan olla päättäväinen ja pitkäjänteinen, et jaksaa pitää sitä yllä. Kyllä me viel pystytään! Ja vaikka joskus lipsuis, ni mitä sitte, kunhan ei jää rypemään siihen vaan menee reippaasti eteenpäin :) Tsemppiä sullekin<3

      Poista
  2. Mulla on motivaatio liikunnan suhteen ihan hukassa.. karkki maistuu paremmalle kun jalka treeni, u know...
    Tsemppiä sulle ja treenin iloa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se munki osalta totta. Mut pakko alkaa nyt tsemppaamaan <3 Sä laihdut, ku imetät ;)

      Poista
    2. Mun imettäminen on varmaan aika lopousuoralla.. haluisin jatkaa mut stressin ja tän väsymyksen takia mun kroppa ei pelitä ja kehitö sitä maitoa, tai näin neuvolas sanottiin ja sit ne neuvo et täytyy antaa korviketta. Oonki nyt antanu ja onhan se vähä helpottanu arkea..
      Mut ei mulla painon kaa nyt nii pahoi ongelmia sillain oo, painan nyt 57kg enkä oo lähteny vielä tiputtaa sitä edes ja siis mun mielestä toi ei oo mikää ihan järkky iso pino mun 158cm pituudelle.. ennen raskautta painoin 50-52kg vaihtelevasti noiden väliä. Mut paino ei oo se suurin ongelma vaan nää kymmenet pelastus renkaat mun vyötäröllä ja siis muutenki nää nahkarullat mitkä ympäröi mun kropan :'DD

      Poista
    3. Aijjaa no hitsit. Nii ei niillä kiloilla niin väliä vaan just nimenomaan sillä kehon koostumuksella. Sama juttu, en mäkään paljo paina enkä mä laihduta, vaan just sitä lihaskuntoo ni rasvaki palaa, mut samalla ne lihaksetki kasvaa :)

      Poista
  3. Tää oli heti ko suoraan mun päästä ammuttua settiä! :D Toki eri syyt, mutta siis kyllähän se tuntuu aivan perseelle kirjaimellisesti! Mutta me pystytään tähän! <3 Askel kerrallaan :) TSEMPPIÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, askel kerrallaan ja energiset maanantait sinne! <3

      Poista
  4. Mulla on jäänyt liikunta ja terveelliset elämäntavat taas syrjään.
    Itse onnistuin painonpudotuksessani paremmin kun en ajatellut turhan pitkälle. :)
    Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä näytätkin tosi hyvälle! :) ja noin sen pitää mennäkin.

      Poista
  5. Liikuntamotivaationi hävisi kun pidin kesän taukoa salilla käymisestä, töitä oli riittävästi silloin. Syksyllä ajattelin sitten jatkaa mutta motivaatio tosiaan hävisi.:( Pitäisiköhän yrittää raahautua sinne salille... Tsemppiä sulle !:)
    http://myunstoppablelifestyle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeesti se innostus sit hävii, ku ei ookkaan rutiinia :/ mut sulla ei oo ees pitkä aika, eihän siellä aina ja jatkuvasti tarviikkaan olla. Kunhan ei vaan vedä hommaa ihan läskiks ja jättää kokonaan menemättä ties kuin pitkän aikaa ;) tsemppiä sinnekin, kyllä se salikärpänen vielä iskee!

      Poista